lauantai 7. lokakuuta 2017

Jäsenkorjaus



Koirien edellisestä jäsenkorjauksesta on kulunut puolivuotta ja Cindyllä on takana aktiivinen kesä, joten oli aika hoitaa koirien kropat kuntoon näin talven tullen. Fanny kävi touko-kesäkuun vaihteessa fysioterapeutilla ja sinne olisi tarkoitus suunnata molempien kanssa joulu-tammikuussa.

Koirien käyttö Kuusamossa näin arkipäivänä (torstaina) onnistui hyvin, kun TOP-paikalla meillä ei päiväsaikaan ole mitään erityistä. Kotona äiti pakkasi koirat autoon ja väliltä otti minut kyytiin. Koirien aika oli klo 11 ja ennen sitä käytin ne tarpeilla. Huoneessa päästiin koirat heti vapaaksi, Cindy istahti hierojan viereen ja pääsi ensimmäisenä käsittelyyn. Tuolin kautta Cindy hyppäsi ihan itse pöydälle ja Fanny perässä, että minä myös. Cindy ei hieronnan aikana ajoittain malttanut pysyä paikoillaan ja hyppäsi kerran alan pöydältä. Cindyltä löytyi jumeja lapaluiden takaa, jotka ovat mahdollisesti tulleet hyppäämisen myötä ja muistaakseni myös selästä ja takajaloista. Mainitsin niin sanotusta Cindyn oikeakätisyydestä, että se on toispuoleinen. Juoksee enemmän oikeaa laukkaa ja kääntyessään takaisin U-käännöksen, kääntyy enemmän oikealle. Hieroja neuvoi tekemään Cindylle venytystä vasempaan suuntaan, että pitää namia hännän tyvessä. Yritän myös jatkossa muistaa taluttaa Cindyä oikealla puolella aina välillä ja myös vapaana saisi joskus oikealla puolella kulkea. Sen on niin tottunut tuohon vasemmalla puolella kulkemiseen eikä oikein osaa ja tykkää kulkea oikella puolella. Fannyn ongelmakohta oli siellä rannerangassa, jossa sillä pahimmat spondyloosimuutokset on. Hieroja kävi Fannyn kokonaan läpi, teki venytyksiä ja varovasti hieroi selkää auki. Fanny sai hieronnan jälkeen verkkoloimen päälle.

Puhuttiin hierojan kanssa tästä Cindyn turkkiongelmasta, kun se on nyt niin huonossa kunnossa. Mustista ja Mirristä haettiin ennestään tuttu Nutrolin Iho&Turkki -öljy Cindylle ja kokeillaan, josko se auttaisi. Sen jälkeen voitaisiin kokeilla Avitalin Omegajauhetta, kun se oli kuulemma jollain ainakin auttanut. Ja tietenkin koirat saivat illaksi herkuteltavaksi RAUH! uutuudet, peurannahkaluut, unohtamatta Maukkaan ota 3, maksa 2 -tarjousta. Mukaan lähti yksi pötkö poroa, broilerin kivipiirasta ja sian sydäntä. Cindy sai olla sisällä iltaan asti, Fanny jäi sisälle yöksi ja pääsi saunassa käymään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti