perjantai 14. heinäkuuta 2017

Hyttyset kiusaa ja pakastin tyhjä


Ei me päästykkään sinne retkelle. Kaverin kanssa ei kalenterit sopineet yhteen ja on niin pirusti hyttysiä, että ehkä oli vaan fiksumpi jättää retki toiseen kertaan. Vuoden päästä minulla on toivon mukaan kortti taskussa ja ehkä jopa oma auto niin päästään koirien kanssa vaikka minne ilman kyytiongelmia tai vanhempien lupaa! 

Eilen sain ulkoilutettua kameraa ensimmäisen kerran ulkona tässä kuussa. Niinkin tylsässä paikassa kuin koirien tarhassa muutamat kuvat otin, joka oli kyllä tuskaista ja haastavaa. Itikat kimpussa, eikä koiratkaan pysyneet aloillaan kuvauksia varten, Cindykin vaan yritti irikoita pyydystää.

Cindyn kanssa käytiin eilen 6km juoksulenkki, joka meni kyllä tosi hyvin. Menomatkan juoksi hyvin ja se oikeasti meni eteen päin, kun hihnassakin oli melkein koko ajan pieni paine. Paluumatka menikin sitten rennommin Cindyn osalta, en tiedä mikä siinä on, että heti kun takaisin käännytään niin pitää hiljentää :D Fannyn kanssa oltiin alkuillasta kolme varttia metsässä kävelemässä, tulijaisina tusina kutiavia paukamia iholla. Kokoajan sai toisella kädellä huitoa pahimmat hyttyset pois hiuksista ja muualtakin syömästä. Fanny sai pitkän matkaa valita reitin ja minä vain videoin sen kävelyä edessäni. 

Huomenna sinne mätsäriin ja sunnuntaina olisi tarkoitus mennä markkinoilla käymään. Molempia koiria en ehkä jaksa ottaa siine, kun muuten se on niin semmoista sähläämistä, taitaa Fanny vaan lähteä mukaan ja vietetään laatuaikaa ilman Cindyä. 

Facebook on kätevä keksintö, sen kautta löytää vaikka minkälaista koiratapahtumaa. Joku laittoi Lapin alueen Match show -ryhmään kuvan ilmoituksesta lehdessä, Kursun perinteiset Koiramarkkinat. En ole paikasta tai tapahtumasta ikinä kuulutkaan ja googlailujen jälkeen selvisi, että sehän on vain reilu 100km päässä Sallan ja Kemijärven välissä. Luvassa myyjäisiä, kirpputori, mätsäri ja valitaan vuoden markkinakoira. Jospa me sinne viikon päästä päästäisiin, kuulostaa ainakin niin kivalta! 

Pakkasessa koirien lokero kohta ammottaa ihan tyhjyyttä ja viikon päästä vasta Vauhti Raksun auto tulee täällä käymään. Ei auta muuta, kun kaupasta ostaa viikoksi ruokaa ja pärjättävä niillä. Vauhti Raksulta tilattiin litra lohiöljyä, 9kg nautaa, 9kg sika-nauta-lohta ja 2kg luutonta broileria, jospa me niillä pärjättäisiin edes kuukausi. Cindy siistyi tällä viikolla 50/50-ruokintaan. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti