keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Fannyn raakaruokinta


Nyt on menossa Fannylla kolmas viikko raakaruokinnalla. Ruoka on maistunut oikein hyvin, mitä nyt muutamana päivänä on jäänyt vähän syömättä ja tarjoan ne ennen seuraavaa iltaa. Alun perin ideä lähteä kokeilemaan raaka Fannylle oli se, että sen kanssa ollaan kohta puoli vuotta tapeltu hiivan kanssa. Nyt sitä on ollut mahassa ja kotikonstein olen yrittänyt hoitaa sitä aloe veralla. Koirvatkin voisi puhdistaa ennen loma loppumista. Kiinnostaisi siirtää Cindy 50/50 ruokinnalle ja ehkä sitä kautta myöhemmin raa'alle.

Ensinnäkin, Fanny syö kerran päivässä illalla. Joskun ollaan kokeillut aamuin illoin syöntiä, mutta Fanny on sen verran huono syömään niin saa sitten kerran päivässä, että varmasti on nälkä ruoka-aikaan ja syö koko ruoan. Illalla ruokin koirat klo 21-22 välillä.


Lihat tilataan Vauhti Raksulta, se taitaa olla ainut auto joka näillä korkeuksilla käy. Sieltä sitten isompi satsi kerrallaan lihaa ja luita ja niillä yritetään pärjätä ainakin kuukausi. Pari viikkoa sitten tilattiin 10kg Mushin lihaseosta, sian ja kanan selkää ja lohiöljyä. Kyllä varmasti aina joskus ihan marketista ja lemmikkien liikkeistä mukaan lähtee raakaa.

Fanny syö päivässä 400-500g lihaa. Liha yritetään vaihdella tilausten mukaan, ettei ihan yksitoikkoiseksi jää. Luita yritetään antaa kerran viikossa. Tänään ostettiin vihdoin ja viimein maksaa, Citymarketista kokonainen pala. Sen paloittelen valmiiksi annospaloiksi pakkaseen. Tähän mennessä menimme sisäelinseoksilla, mitä onneksi otin pari pötköä varalta Mustista ja Mirristä.

Lisät:
- merilevää 1 mitta
- lohiöljyä 10ml
- Avital Flexiä 2 tablettia, kuuden viikon jälkeen annostus puolitetaan ylläpitoannokseen
- sinkkiä 2 tablettia
- kalsiumia 2 mittaa
- D-vitamiinia 3 kapselia kerran viikossa maanantaisin
- E-vitamiinia 1 pumpun painallus
- A-vitamiini naudan maksasta (50g) kerran viikossa viikonloppuisin


Yllä mainuttuja lisiä Fanny saa, jotta saadaan täydennettyä kaikkien vitamiinien sekä kivennäis- ja hivenaineiden saanti, koska kaikkia ei ole lihassa valmiina mukana, poikkeuksena valmiit täysravinnot. Merilevä ja kalsium ovat Biofarmilta, lohiöljy Vauhti Raksulta, nivelravinne ja Ee Avitalilta ja sinkki ja Dee marketista Vida Vahvaa. Muut lisät säilytän huoneenlämmössä, mutta lohiöljy on pakkasessa.

Aamuisin otan lihat sulamaan jääkaappiin. Tämän hetkiset lihat ovat kätevästi pahvilaatikossa 250g levyinä ja niitä otan Fannylle kaksi sulamaan niin lihaa on 500g. Jos näyttää siltä, että Fanny alkaa useinkin jättämään ruokaa syömättä niin pitää tiputtaa määrää sadalla grammalla. Jos lihat ovat vielä illalla kovin jäisiä, laitan ne kupissa kuumaan veteen joksikin aikaa niin ehtivät sulaa. Usein myös otan ne huoneenlämpöön ennen ruokkimista niin liha ei ole ihan kylmää tarjottaessa. Lisät vielä sekoitan lihan joukkoon, ettei Fanny niiden takia jättäisi ruokaa syömättä, koska lihojen päällä on kerros eri jauheita ja tabletteja.

Ainakin Kajaanissa huomasin Fannyn tekevän kakan aika harvoin, en tiedä onko tätä ongelmaa nyt raakaruoan kanssa, koska ulostamista on tosi vaikea seurata Fannyn ollessa ulkona. Tarvittaessa ruokaan voisi kokeilla pellavarouhetta turvottaa, että tavaran saisi suolistossa paremmin liikkeelle.

En tiedä jäikö tästä postausesta, joitain asioita mainitsematta, mutta jatketaan keskustelua kommenteissa ja kysymyksiä saa laittaa jos semmoisia ilmaantui postausta lukiessa! :) Onko teidän koirat raakaruokinnalla, miksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti