torstai 19. tammikuuta 2017

Toipumista


Koirat ovat lähteneet hyvin toipumaan. Cindy oli viikonloppuna jo oikein pirteä oman itsensä, eikä Fannyn korvat enää niin punoita, kontrollikäynti on ensi viikon tiistaina. Lauantaina olimme ristiäisissä ja Cindy lähti mukaan mummolaan, ettei joudu juhlien aikana niin paljon olemaan yksin.

Sunnuntaina oli viimeinen varsinainen lomapäivä. Loma meni taas liian nopeesti, eikä paljoa tapahtunut. Tiistaina nähtiin Rossun ja Jennan kanssa ruoan äärellä, torstaina käytiin siellä eläinlääkärillä, lauataina oli ristiäiset ja muuten olinkin sitten kotona. Fanny pääsi sunnuntaina noin muutaman kilometin kävelylenkille. Syrjäisemmällä tiellä Fanny pääsi hölkkäilemään vapaana.

Maanantaina aamupäivä meni pakatessa tavaroita takaisin laukkuihin ja äiti lähti viemään minua ja Fannya Rovaniemelle junalle. Cindy lähti mukaan, ettei joudu yksin kotiin jäämään.

Fanny pääsi tiistaina reilu kolmen 3km reippaalle lenkille metsään, syksyn polun sijalla oli kelkalla poletettu jälki ja kävimme myös kelkkauralla. Fanny sai irti juosta suurimman osan ajasta, välissä otin sen flexiin takaisin, kun epäilin, että uralle tulisi kelkkoja. Lenkin jälkeen venyttelin Fannyn ja laitoin sille takin päälle useammaksi tunniksi. Jäykän oloinen oli, eikä antaunut niin hyvin venyttää.

Meidän soluun tuli yhdeksi yöksi nuori alle vuosikas labbis. Fannya se aluksi ahdisti ja pelotti, kun oli niin innoksas ja isompi sitä. Sille piti hampaita näyttää, haukkua ja murista. Fanny kuitenkin oli paha tyttö ja rökitti labbista kuus nolla. Meni ja otti suoraan kuonon edestä luun pojalta, korotti ääntä haukunnalla ja murinalla. Fanny tottui koiraan kuitenkin hyvin ja välillä jopa pisti leikiksi. Illalla käytiin kentällä koirien kanssa, jospa sielä olisivat alkaneet leikkimään isomassa tilassa. Fanny keskittyi enemmän muuhun kuin leikkimiseen, mutta muutamat juoksut otti pojan kanssa ja ääntä korotti.

Eilen käytiin katselemassa vähän Kajaanin vilskettä keskustassa. Fanny pääsi ensimmäistä kertaa paikkariin. Ei ollut muita kanssa matkustajia ja Fanny istui nätisti vieressäni. Kävimme Mustissa ja Mirrissä ja kävelimme 4km takaisin koululle. Liikkeessä Fanny oli oikein reipas ja tutki paikkoja. Pakastekaapin hurina oli jännittävää. Muovikoirat ei olleet pelottavia ja niitä käytiin nuuskimassa.

Millaisia postauksia haluaisitte? Ehdotuksia tänne!

4 kommenttia:

  1. Tässä vähän ehdotuksia; My day, My weekend, Mielipidepostaus piha- ja sisäkoirista, Mitä ruokaa meillä syödään, Bloggaus aarteemme (mikä tietokone, kamera objektiivi(t) sulla on, jne).

    VastaaPoista
  2. Mietin tässä mihin hakisin ysiluokan jälkeen ja eläintenhoitaja kiinnostaa eniten. Sellaista mietin, että saako Kajaanin asuntolaan ottaa kahta koiraa? Itsellä on kaksi koiraa ja kumpaakaan en voi kotiin jättää.

    VastaaPoista