maanantai 19. joulukuuta 2016

Koiramessut 2016, päivä 2/3


Herätys soi klo 6.45. Aamutoimet hoidettiin, syötiin ja käytin Cindyn ulkona. Kahdeksan jälkeen lähdimme Messukeskukseen setäni vaimon kyydillä.

Meidän oli tarkoitus areenan takana kokoontua erään kehän laidalla klo 9 ja sinne meitä esiintyjiä jonkin verran saapuikin, mutta menimmekin sitten aareenan "takahuoneeseen" kun loppuja porukasta ei näkynyt. Näytös alkoi puoli yksitoista. Cindyn kanssa suoritus meni nopeasti ja virheettömästi. Aina kaksi joukkuetta kerrallaan olivat omilla radoilla ja samalla niiden välillä oli viestikilpailu, nopeampi joukkue pääsi jatkoon. Meidän joukkue ei päässyt ensimmäisestä erästä enää jatkoon. Voittajajoukkueen koirakoille ojennetut ruusukkeet olivat kyllä tosi hienot! Jo pelkän ruusukkeen takia voittaminen olisi ollut ihan kiva :D Näytös oli nopeasti ohi ja sen jälkeen jokaiselle annettiin Kennelliiton kassit. Sieltä paljastui Kennelliiton uudella logolla varustettu hiirimatto ja vihko sekä Royal Canin matkapullo koiralle ja ruokanäyte. Sitten oli joku ihme juttu, joka jäi arvoitukseksi, vähän niinkuin semmoinen tarrarulla jolla saa vaatteista karvoja pois. Muuta kait kassista ei muistaakseni löytynyt. 

Näytöksen jälkeen veimme tavaramme varastoon. Otimme kangashäkin mukaan, jos olisimme vieneet Cindyn välissä hengähtämään koiraparkkiin. Ensimmäisenä kävimme kuuntelemassa Evidensian jutun koiran suun terveydestä ja sen jälkeen lähdimme kiertämään myyjiä läpi. Muutamilta pisteiltä Cindy sai herkullisia maistiaisia ja RAUH!llta mukaan lähti molemmille hirvennahkaluut, joita olen pitkään odotellut että milloin niitä saisi Mustista ja Mirristä. Kun ostokset ylittivät tietyn summan, kaupan päälle sai vinkuvan hirvipehmolelut. Saimme niitä kaksi kappaletta, molemmille omat. Hau-Haulta mukaan lähti 50kpl pihvitikkuja, kuppi ja tonnikalapaloja. En muista, lähtikö sieltä tuossa vaiheessa jotain muutakin mukaan :D Saimme lauantaina aikalailla kierretty kaikki osastot läpit. Välissä kävimme bertsujen kehällä, kun kävin kaveria kuvaamassa. Cindy otti rennosti sillä välin ja pisti maaten aina kun pysähdyimme johonkin. Moni katseli, nauroi ja vissiin jopa kuvasi Cindyn hassua asentoa, kun se makasi takajalat suorana. Koiran ruokinnan ABC ja koiran perushoito jäi valitettavsti kuulematta. Messuilta lähdimme joskus viiden aikoihin pois ja onneksi saimme jätettyä kaikki ostokset varastolle, ettei meidän tarvinnut niitä yhdeksi yöksi raahata Kirkkonummelle. Messuilta tuli ostettua vähän kaikkea, mutta ihmeen pieneen tilaan ne sitten meni. Ostettiin kaikkea tarpeellista, mitä saimme edullisemmin ja sitten tuli tehtyä muutama heräteostos. Ostettiin aiemmin jo mainittujen juttujen lisäksi: Racinelia 12kg 20 eurolla (!), Mustilta ja Mirriltä kakkapusseja, peti ja lihaa, Hau-Haulta 8x 600g lihapusseja ja savukalkkunaluut, lohiöljyä, 1kg merilevää, Nurtolin iho&turkki -öljyä, 2x Pedigreen DentaStix säästöpakkauksia... Sitä tavattaa oli silleen aika paljoa, että en muista ihan kaikkea enkä yhtään tiedä paljon niihin meni rahaa :D 

Kirkkonummelle palasimme junalla. Ilta meni rennosti syöden ja katsoen yöhön asti Britannian X Factoria. Cindy oli väsynyt messupäivästä ja sai nukkua loppupäivän. Pari kertaa käytiin ulkona, sai herkutella puruluun ja energiaa tankattiin Fitdogilla.

Video, jonka Kuin Siskokset (@kuinsiskokset) julkaisi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti