maanantai 31. lokakuuta 2016

HIFIn agiepikset

Sunnuntai-ilta kului mukavasti High Five Agility Teamin epävirallisissa agilitykisoissa Rakki-areenalla. Osallistuimme Cindyn kanssa kaikkiin kolmeen luokkaan, mölliin, 1-luokkaan ja 2/3-luokkaan. Yksi koira sai startata korkeintaan kolme kertaa. Ilmoittautuminen alkoi 15.30 ja kisat 16.00. Ajattelin kisojen kestävän ehkä pari tuntia ja pääsisimme sitten Cindyn kanssa lähtemään pois. Mutta ei, kisathan kesti kahdeksaan asti :D Osallistujia oli paljon, paljon enemmän mitä kuvittelin. Kisoja myös venytti se. että moni meni oman luokkansa 2-3 kertaa, oltaishan me Cindyn kanssa voitu mennä meidän oma luokka, 2/3-luokka kolme kertaa, mutta mentiin kaikki kolme luokkaa kerran.

Mölliluokan ajan hallissa ei saanut olla muita koiria, Cindy oli minulla häkissä ja jossain välissä sujahdimme hallista ulos. Hetken aikaa olin ulkona Cindyn kanssa ja jätin sen sitten sinne puuhun kiini ja menin itse sisälle seuraamaan kisan kulkua. Olisin toivonut erillistä kuulutusta koirakoiden kohdalla, jos en kaikkien starttiemme kohdalla, niin ainakin kaksi kertaa varmistin, että onhan nyt meidän vuoro, koska sitä ei erikseen kuulutettu. Kun meidän vuoro lähestyi, menin Cindyn luokse ulos ja kävelytin sitä.

Mölliluokassa maksien korkeutena oli 50cm. Vaikka oli mölliluokka, ei se niin helppo ja lyhyt ollut. Radalla ei ollut keppejä eikä kontaktiesteitä. Mölliluokassa ei voinut tulla hylätyksi, aina yhdestä kielosta tai muusta virheestä tuli 5rv. Cindyn kanssa rata meni kivasti ja sillä oli oikeasti vauhtia! Oli niin kivaa, että Cindy päätti ottaa 12.hypyn jälkeen 7.hypyn mukaan ennen 13.putkea :D Eli melkein puhdas rata, jotain minun olisi pitänyt tehdä 12.hypyllä, että Cindy ei olisi valunut ylimääräiselle hypyllä. Ehkä ottaa vastakkaisella kädellä haltuun, jaakotus tai jotain... Mölliluokassa emme voineet saada tulosta tai tulla palkituksi, koska kisasimme ylemmissä luokissa ja kisaamme virallisesti 2-luokassa. 


1-luokka oli jo vähän vaikeampi, enemmän käännöksiä ja kontaktiesteet. Vähän mietitytti, miten Cindy menee keinun, kun Torniossa siinä vähän hidasteli viimeisellä radalla. Keinu ja lopulta koko rata meni hyvin. Vauhtia riitti Cindyllä tälläkin radalla ja rimat hipoi sielä 65cm, jotka eivät näyttäneet tuottavan vaikeuksia. Nollana vedimme tämän radan, super Cindy! Tästäkään radasta ei meille tulosta tai palkintosijaa. 


Viimeisellä radalla alkoi olemaan jo haastetta. Heti alussa kääntyminen putkelle voi olla vaikea joillekin ja A-esteen alla oli houkuttelevasti putki. Tietenkin sitten sillä radalla menen sössimään, missä olisimme voineet saada tuloksen ja ehkä jopa semmoisen kivan palkinnon :D Oli niin, niin lähellä, etä Cindy olisi mennyt 3.putkelle väärästä päästä. Luulin, että se olisi kääntynyt edelliseltä esteeltä oikeaan päähän, onneksi sain pelastettua tilanteen. Rata sitten eteni tästä eteen päin kivasti, kunnes 16.putken jälkeen lopetin ohjaamisen, en kaatsonut Cindy. Ohitti 17.putken ja tuli sitten luokseni hypäten 18.hypyn. Ei se mitään, meillä oli niin kivaa ja Cindy meni lujaa! Huomiseksi sitten keksinkin tästä radasta meille treenattavaa. Radan alkua, esteiden 1-3 pätkää voisimme treenata ainakin ja esteidn 14-18 pätkää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti